, ja he ovat poissa näkemään isovanhemmat
Kasvoin Ohiossa ja muutin Kaliforniaan suurta seikkailua ja vauhtia varten. No, sain sen. Menin naimisiin Alecin kanssa, joka kotoisin Bostonista ja vuoden sisällä oli vauva ja perustin taloa tuhansien mailien päässä perheestäni. Ei vain mikään vauva, vaan vauva, joka itki. ja heräsi keskellä yötä (kuka tiesi?).
Lapsena veljeni ja minä vierailimme joukossa kaupunkien sisäisiä isovanhempia joka kuukausi, ellei joka viikko. Täti ja setät olivat jokaisessa lomassa ja syntymäpäivänä. Näin rullasimme.
Kun katson kaupunkia PAL Whitney -kadulla, näen koko vanhemmilta, laki- ja äiti-vanhemmilta tuen maailmassa viiden tunnin ajomatkan päässä. Jos he molemmat vierailivat kuukausittain, hän voisi treffata puolisonsa joka viikonloppu Nary A -henkilölaskun kanssa. Ja kaverimme Erin? Hänen lait asuvat vieressä. Olen kateellinen.
Pidän asumisesta Kaliforniassa. Muutin tänne melkein 20 vuotta sitten kuvittelemalla olisin täällä vain neljä – älä tee matematiikkaa – mutta katso mitä minulle tapahtui: Sain ystäviä, nautin työstäni, rakastuin, tein vauvoja ja Ostin talon. Emme ole menossa minnekään. Niin paljon kuin rakastamme ystäviämme ja suosikki East Bay -paikkoja (puistot, koulut, sää), kaipaan, että olen ollut laaja perhe ympärillä.
Ydinperhelleni jokainen loma tarkoittaa lentämistä koko maassa. Isovanhemmat tuskin tuntevat lapsiamme. He eivät osallistu syntymäpäiväjuhliin tai vievät lapset ostamaan isoja pojan alusvaatteita.
Kun he käyvät, he eivät osaa auttaa. He ovat vieraita kotona, joten he eivät tee aloitetta aterioiden tai retkien kanssa. Minulle isovanhemman tarkistuksen saaminen on kuin toisen lasten parin ottaminen, jotka saattavat vaeltaa museossa.
Ok, se kuulostaa ankaralta (jos ajattelet, että ongelma on minä, voin nähdä sen, kun luen viimeisen kappaleen!). Tietysti kukaan ei halua tarkistaa meitä.
Kvetching syrjään (odota sekuntia-en edes kertonut sinulle, kuinka paljon se maksaa neljän perheen perheelle, joka lentää maastohiihtoa kiitospäivästä…) Puolisoni ja minä olemme ratkaisukeskeisiä ihmisiä. Olemme keksineet, kuinka puristaa mahdollisimman monta päiväyötä ylimääräisellä lastenhoitobudjetilla, jonka uskomme uskomme olevan yksinkertaisesti sen arvoista. Suunnittelemme päivittäistavarakauppamme ja ruoanlaitto- ja lounaspakkauksia sotilaallisella tarkkuudella, koska kukaan ei astu sisään ja peitä meille, jos kaipaamme askeleen. Löydämme jopa aikaa nauttia mielettömistä televisioista ja videopeleistä, koska olemme hallinneet 3 ja 5 -vuotiaiden lasten asettamista sänkyyn ennen klo 19.30.
Toki, kaipaamme laajennetut perheen illalliset ja ilo tietää, että päiväsaikainen lastenhoitaja rakentaa suhdetta lasten kanssa sen sijaan, että ansaitsemme muutaman taalaa. but I think we got it covered.